Soilen Riverdance-sivut
     
     
  ETUSIVU
  ESITTELY
  HISTORIA
  SHOW
  AVOCA CO
  BOYNE CO
  SUOMEEN
  MUSIIKKI
  LUOJAT
  PÄÄTANSSIJAT
  DODG
  UUTISET
  LINKIT
  SIVUKARTTA
etusivu > uutiset
   uutiset
RIVERDANCEN KIERTÄVÄT RYHMÄT UUDISTUVAT!
26.8.2003

Riverdancen kiertävät ryhmät ovat tällä hetkellä suuren muutoksen keskellä. Jo viime keväänä lopetettiin Lagan Co ja sen seuraajaksi perustettiin Boyne Riverdance Company, joka kiertää nyt Laganin jalanjäljissä Pohjois-Amerikkaa. 

Myös suomalaisille tuttu Liffey Riverdance Company on tulossa tiensä päähän. Sen paikalle tuleva ryhmä kantaa nimeä Riverdance Avoca Company. Uusien ryhmien nimet ovat nekin jokia Irlannissa ja siten jatkavat nimien perinteitä.

Uudistuksien ideana on se, että uudet perustetut tanssiryhmät tulevat kiertämään pienempiä areenoita, kuin edeltäjänsä. Myöskin ryhmien tanssijoiden työnkuva muuttuu siten, että enää ei tule olemaan tiettyjä päätanssijoita, vaan nämä roolit kiertävät muutaman tanssijan kesken. Tämä näkyy siitä, että Riverdance - The Show'n ovat jättäneet mm. Michael Patrick Gallagher, Tara Barry ja Breandán de Gallaí.

Avoca Co kiertää vuoden 2004 keväällä Ranskaa, Alankomaita, Belgiaa, Sveitsiä ja Saksaa. Huhuja on myös siitä, että ryhmä aikoo kiertää myös Pohjois-Eurooppaa, joka voi tarkoittaa sitä,m että uutta ryhmää nähdään myös Suomen suurimmissa kaupungeissa.

Uudistuksiin liittyvät suuret päiväitykset Soilen Riverdance-sivuille tulossa pian!

  

Edellinen uutinen | Seuraava uutinen

 Uutiset

 

 

 

     
     
     
     
     
     

Soilen Riverdance-sivut, © Soile M Lehtonen 2000-2005. Sähköpostiosoite: soilenrdsivut@netti.fi.
Näillä sivuilla ei ole mitään virallista kytkentää Riverdance-organisaation kanssa,
vaan ne ovat tarkoitettu Riverdancen ja irlantilaisen tanssin ystävien iloksi.