Soilen Riverdance-sivut
     
     
  ETUSIVU
  ESITTELY
  HISTORIA
  SHOW
  AVOCA CO
  BOYNE CO
  SUOMEEN
  MUSIIKKI
   the show
   on bradway
  LUOJAT
  PÄÄTANSSIJAT
  DODG
  UUTISET
  LINKIT
  SIVUKARTTA
etusivu > musiikki
   musiikki
Riverdancen musiikin on säveltänyt irlantilainen Bill Whelan. Hän on ollut mukana show’ssa jo Euroviisuista lähtien. Mukaan hänet pyysi tuottaja Moya Doherty. Siitä lähtien on Whelanin musiikki lumonnut Riverdancen katselijat sen yhdistyessä eri kulttuurien tanssimuotoihin.

Bill Whelanin sävellysurakka ei kuitenkaan päättynyt vuonna 1995 Riverdance – The Show’n ensi-iltaan. Riverdance valloitti uuden alueen vuonna 2000, kun Shannon Riverdance Company aloitti esitykset Broadway’lla Gershwin teatterissa. Tätä varten show’ta uusittiin ja tuloksena syntyi Riverdance – On Broadway.

Siihen Whelan sävelsi aivan uusia kappaleita, kuten At the Edge of the World, I Will Set You Free ja Let Freedom Ring. Myös osa vanhoista kappaleista sai uutta väriä. Broadway-esitysten alkaessa show’hun kuului afrikkalainen kuoro Amanzi ja solisti Tsidii Le Loka. Vuoden 2001 aikana kummatkin kuitenkin lähtivät show’sta ja myöhemmin Riverdance – On Broadway muistuttikin suurelta osin Riverdance – The Show’ta. Lyriikat: Riverdance – On Broadway –sivulta löydät kuitenkin alkuperäiset Broadway-lyriikat.

 Linkkejä

 

 

     
     
     
     
     
     

Soilen Riverdance-sivut, © Soile M Lehtonen 2000-2005. Sähköpostiosoite: soilenrdsivut@netti.fi.
Näillä sivuilla ei ole mitään virallista kytkentää Riverdance-organisaation kanssa,
vaan ne ovat tarkoitettu Riverdancen ja irlantilaisen tanssin ystävien iloksi.