Soilen Riverdance-sivut
     
     
  ETUSIVU
  ESITTELY
  HISTORIA
  SHOW
  AVOCA CO
  BOYNE CO
  SUOMEEN
  MUSIIKKI
  LUOJAT
   bill whelan
   moya doherty
   john mccolgan
  PÄÄTANSSIJAT
  DODG
  UUTISET
  LINKIT
  SIVUKARTTA
etusivu > luojat > john mccolgan
   john mccolgan
John McColgan on eräs Irlannin tunnustetuimmista ohjaaja-tuottajista. Hän on toiminut RTÉ:n viihdepäällikkönä ja tehnyt televisiotyötä myös Lontoossa TV AM:llä.

Myös John McColgan on Irlannin johtavan televisio- ja elokuvatuotantoyhtiön, Tyrone Productionsin johtaja. Yhtiö tuottaa niin draamaa, dokumentteja, aikakauslehtiä kuin viihdeohjelmiakin niin kotimaan kuin kansainvälisillekin markkinoille ja varsinkin CBC Canadalle ja PBS USA:lle.

Alkuaikoina Johnin kiinnostus suuntautui teatteria kohti. 17-vuotiaana hänelle tarjottiin näyttelijästipendiä Abbey Theatre’iin, mutta hän kieltäytyi tästä. Ironista kyllä, John valittiin Abbey Theatre’in johtokuntaan vuonna 1999 ja lisäsi näin menestyksekkääseen uraansa uuden ulottuvuuden.

John näytteli avainroolia Riverdancen kehittämisessä väliaikaohjelmasta koko illan elämykseksi. Hän myös ohjasi ensimmäisen Riverdance - The Show’n videotallenteen, joka on yks eniten myydyistä viihdevideoista maailmassa.

 

 

 Linkkejä

 

 

     
     
     
     
     
     

Soilen Riverdance-sivut, © Soile M Lehtonen 2000-2005. Sähköpostiosoite: soilenrdsivut@netti.fi.
Näillä sivuilla ei ole mitään virallista kytkentää Riverdance-organisaation kanssa,
vaan ne ovat tarkoitettu Riverdancen ja irlantilaisen tanssin ystävien iloksi.