Irlannin kansallisen televisioyhtiön RTÉ:n (Radio Telefís Éireann) johto pyysi Euroviisujen tuottajaksi naista nimeltä Moya Doherty, joka otti tehtävän vastaan. Väliaikaohjelmasta puhuttaessa oli Moyalla selkeä kuva siitä mitä hän halusi; pitkän rivin ”irlantilaisia kovakenkätanssijoita” (hard-shoe Irish dancers). Hänen äitinsä oli ollut irlantilaisen tanssin opettaja, mutta Moya itse ei ollut koskaan pysynyt lajissa mukana. Moya Doherty keräsi numeroon mukaan kaksi amerikkalaista irlantilaisen tanssin taitajaa, Michael Flatleyn ja Jean Butlerin, ohjaajaksi aviomiehensä John McColganin, ja säveltäjäksi Bill Whelanin. Näin oli jo Euroviisuihin koottu ryhmä, joka vei Riverdancen menestykseen.

Irlantilaisten tanssijoiden esiintyessä Euroviisujen väliaikanumerossa ei kukaan heistä tullut ajatelleeksikaan, että he joskus olisivat kansainvälisiä tähtiä tai että he voisivat tienata elantonsa yksinomaan tanssimalla. Riverdance-numero saavutti kuitenkin huiman suosion jo heti Dublinissa paikan päällä sekä ympäri Eurooppaa televisioiden ääressä. Euroviisujen jälkeen julkaistiin single ja video, joita myytiin runsaasti Euroopan-laajuisesti.

Odottamattoman menestyksen kannustamana tuottaja Moya Dohertyn ja ohjaaja John McColganin mielissä alkoi kehittyä idea kokonaisesta irlantilaisen tanssin show'sta. Show'ta ryhdyttiin suunnittelemaan toden teolla, kun Bill Whelan suostui projektiin mukaan. Yhdessä nämä kolme suunnittelivat show’n pääkehykset. Lähtökohtana päätettiin pitää irlantilaista kulttuuria, mutta samalla mukaan otettiin myös espanjalainen flamenco-tanssija sekä venäläisiä kansantanssia ja klassista balettia yhdistäviä tanssijoita.

Päätanssijoiksi suostuivat jo Euroviisuissa tanssineet Michael Flatley ja Jean Butler. He ryhtyivät tekemään koreografiaa Mavis Ascottin kanssa yhteistyötä tehden. Omat koreografiansa tekivät tietysti espanjalainen flamenco-tanssija Maria Pagés sekä venäläiset tanssijat The Moiseyev Folk Ballet Companysta. Samaan aikaan Bill Whelan ja muusikot työskentelivät show’n musiikin parissa studiossa. Mukaan Riverdance-orkesteriin oli saatu irlantilaisen kansanmusiikin suuria nimiä kuten säkkipillisti Davy Spillane, viulisti Máire Breatnach, laulaja Áine Uí Cheallaigh jne.

Dublinin kokoonpanossa Riverdance laulajina toimi Michael McGlynnin vuonna 1987 perustama kuoro Anúna, jonka oma tuotantokin on mahtavaa kuultavaa. Anúna erosi Riverdancestä vuonna 1996 ja on sen jälkeen jatkanut omaa, erillistä uraansa. Eroamisen yhteydessä kuoron jäsenistä kuitenkin osa jäi Riverdanceen, kuten Shannon Co:n Katie McMahon ja Liffey Co:n Morgan Crowley. Anúnan musiikki pohjautuu pääasiallisesti keskiaikaiseen ja kelttiläiseen musiikkiin ja suurimman osan sen tuotannosta säveltää Michael McGlynn ja hänen veljensä John McGlynn.

Show’ssa oli mukana myös amerikkalainen gospel-kuoro, joka esiintyi yhdessä numerossa. Kuoro ei kuulu enää nykyiseen show’hun, vaan kaikki lauluosuudet laulaa Riverdance laulajat sekä amerikkalainen tenori (Heal Their Hearts ja Freedom).

Riverdance – The Show sai ensi-iltansa 9. helmikuuta 1995 Dublinin Point Depot teatterissa. Suosio oli heti alusta lähtien tyrmäävä, loppuun myytiin viiden viikon esitykset. Irlantilainen tanssi oli saanut kokonaan uuden ulottuvuuden. Show herätti suurimmassa osassa irlantilaista kansaa ihastusta, mutta luonnollisesti myös arvostelua. Eräät irlantilaisen tanssin tahot pitivät sitä liian modernina ja tanssiperinteen romuttajana. Soraäänet olivat kuitenkin hiljaisia verrattuna RD:n saavuttamaan huimaan suosioon.

Kotimaan menestyksen jälkeen show haluttiin seuraavaksi Lontoon näyttämölle. Riverdance siirtyi Lontoon Hammersmithin teatteriin, jossa se esiintyi loppuunmyydyille katsomoille. Show’ta ylistettiin lehtikriitikkoja myöten, ja RD:stä alkoi muodostua todellinen hitti. Toisen Lontoon kauden alussa ongelmia alkoi kuitenkin ilmaantua. Suurimmaksi huoleksi nousi miespäätanssija Michael Flatleyn sopimuksen uusiminen.

Flatley vaati neuvotteluissa päävaltaa koskien show’n tulevaa taiteellista suuntaa sekä omistusoikeutta omaan työhönsä, lähinnä koreografiaan. Tuottaja Moya Doherty ja ohjaaja John McColgan halusivat kuitenkin myös säilyttää oman sananvaltansa show'sta päätettäessä, eikä sopimusta uusittu. Flatleyn eroaminen sai suurta huomiota julkisuudessa ja sitä ruoditaan lehdissä vielä nykyäänkin. Välirikko oli niin sotkuinen, että asiasta oli käynnissä oikeudenkäynti, jossa Michael Flatley vaati osaa show’n tuotosta. Hän voitti jutun ja parhaillaankin hänelle maksetaan suuria summia Riverdancen menestyessä maailman areenoilla.

Michael Flatley ei suinkaan jättänyt irlantilaisen tanssin areenoita, vaan hän perusti ja rahoitti oman show’nsa, Lord of the Dancen. Julkisuudessa LOTD ja RD usein asetetaan vastakkain – joskus syystä, joskus ei. Eniten show’t eroavat toisistaan siinä, että LOTD kertoo selvemmin juonellista tarinaa, Riverdance taas on löyhä kuvaus Irlannin kansan historiasta. LOTD on myös selvästi modernimpi ja ”rock”-henkisempi kuin RD.

Koska ”suuri tähti” oli jättänyt Riverdance – The Show’n, oli mietittävä hänen seuraajaansa. Ennen lähtöään Flatley oli valinnut sijaistanssijakseen tanssijan nimeltä Colin Dunne, joka siirtyikin saman tien Michaelin paikalle. Tämä yhdeksänkertainen irlantilaisen tanssin maailmanmestari hoiti kiperän tilanteen hienosti, vaikka hänelle asetettiinkin paineita. Colin oli tunnettu teknisestä taituruudestaan ja hyvin pian hänen todettiinkin täyttävän RD-miespäätanssijan vaatimukset paremmin kuin hyvin. Jean Butler kommentoikin, että Colinin kanssa tanssiessa hän tunsi suurempaa yhtenäisyyttä kuin huomiohakuisen Flatleyn kanssa. Tämä myöhemminkin yhteistyötä tehnyt pari oli tanssinut yhdessä jo ennen RD:iä, he mm. kiersivät The Chieftains –yhtyeen mukana.

Tullessaan show’hun Colin teki myös luonnollisesti muutoksia soolo-osuuksiensa koreografioihin, vaikkakin suurin osa Flatleyn koreografioista jäi edelleen show’hun.

Lontoon menestyksen jälkeen Euroopassa hitiksi noussut Riverdance suuntasi kohti Yhdysvaltoja. Se muutti esiintymään maineikkaaseen Radio City Music Halliin parin viikon ajaksi. Show saavutti huikean suosion myös Uudella mantereella. Tanssijat esiintyivät televisio-ohjelmissa (mm. Late Show with David Letterman) ja näytökset olivat loppuunmyytyjä. Maan oli vallannut suoranainen Riverdance-hysteria. Tässä vaiheessa ryhmä päätettiin jakaa kahtia, jotta yleisön nälkää voitaisiin tyydyttää paremmin. Toisen RD-ryhmän nimeksi tuli Lee Company, joka lähti kiertämään USA:ta ja toinen, Liffey Company, siirtyi takaisin Euroopan lavoille. Liffey Co:n päätanssijoiksi valittiin Breandán de Gallaí ja Joanne Doyle. Breandán oli mukana jo Euroviisuissa ja Joanne oli tullut tunnetuksi herkästä tanssistaan Dublinin kaudelta lähtien. Leen ohjaimissa jatkoivat Jean Butler ja Colin Dunne.

Jean jätti show’n kaikessa ystävyydessä joulukuussa 1996 ja Colinin rinnalle siirtyi Eileen Martin, joka hänkin tanssi jo Euroviisujen ryhmässä. Colin taasen lähti show’sta kesäkuussa 1998 ryhtyäkseen toteuttamaan yhteistyötään Jean Butlerin kanssa ja Eileen Martin sai parikseen pitkään Colinin sijaistanssijana toimineen Pat Roddyn.

Riverdance-perhe lisääntyi yhdellä kokonaisella ryhmällä jälleen vuoden 1998 alussa ja Lagan Company –nimen saanut ryhmä sai ensiesiintymisensä tammikuussa Vancouverissa, Kanadassa. Päätanssijoiksi valittiin Niamh Roddy (Patin sisko) ja Michael Patrick Gallagher. Ryhmän naispäätanssija Niamh Roddy joutui kuitenkin jättämään show’n vuoden 1999 lopulla vaikean loukkaantumisen takia ja hänen seuraajakseen valittiin entisestä Lee Co:sta sijaistanssija Tara Barry.

Vuoden 2000 alusta lähtien Lee Co muuttui Shannon Companyksi ja se siirtyi esiintymään New Yorkin Broadwaylle, Gershwin teatteriin. Päätanssijoina jatkavat edelleen Eileen Martin ja Pat Roddy. Show’ta muokattiin Broadwayta varten ja sen esiintyjäksi tulivat mm. irlantilainen lauluntekijä Brian Kennedy ja Leijonakuninkaan musikaaliversiosta Broadwaylla jo tuttu Tsidii Le Loka.

Oltuaan Broadwaylla noin puolitoista vuotta, Shannon Co antoi jäähyväisesityksensä Gershwin teatterissa sunnuntaina 26. elokuuta 2001. Lopetettuaan esitykset Broadwayllä, Shannon Co hajosi ja maailman yleisöä viihdyttää nykyään enää kaksi Riverdance-ryhmää, Liffey Riverdance Company ja Lagan Riverdance Company. Näiden kahden ryhmän työjako säilyy edelleen niin, että Liffey kiertää muuta maailmaa ja Lagan on keskittynyt esiintymään lähinnä Pohjois-Amerikassa.