|
Vuoden 2003 aikana perustettu uusi Boyne Riverdance Company
on entisen Lagan Co:n perillinen. Paljoa samaa ei uuteen ryhmään ole
kuitenkaan siirtynyt, vain kiertuealue eli Pohjois-Amerikka. Boyne
Riverdance Companyn konsepti on hiukan uudenlainen entisiin ryhmiin
verrattuna. Suurimpia muutoksia ovat se, että Boyne on edeltäjäänsä
pienempi eikä sillä ole varsinaisia päätanssijoita, vaan roolissa
vuorottelee useita henkilöitä. Tanssijat myöskin osallistuvat
esityksessä laulamiseen ja rumpujen soittamiseen. Ryhmän koon
pieneneminen näkyy lavalla monella eri tapaa, tietysti tanssijoita
on vähemmän, mutta myös lava itsessään on pienempi ja siksi
mahdollistaa ryhmän esiintymisen pienemmillä areenoilla. |