Soilen Riverdance-sivut
     
     
  ETUSIVU
  ESITTELY
  HISTORIA
  SHOW
  AVOCA CO
   tanssijat
   laulajat
   orkesteri
   kans.väl. artistit
  BOYNE CO
  SUOMEEN
  MUSIIKKI
  LUOJAT
  PÄÄTANSSIJAT
  DODG
  UUTISET
  LINKIT
  SIVUKARTTA
etusivu > avoca co > tanssijat
   tanssijat
Riverdance on eittämättä tunnetuin sen rivissä tanssivista nuorista tanssijoista kopistamassa kenkiään Bill Whelanin mahtavan musiikin tahtiin. RD-ryhmiin kuuluvat irlantilaiset tanssijat ovat kaikki irlantilaisen tanssin maailmanmestaruusmitalisteja ja useat maailmanmestareita. He ovat aloittaneet tanssitunnit yleensä noin kolmen, neljän vuoden ikäisinä ja harrastaneet tanssia monia harjoituksen täyteisiä vuosia. Kuitenkaan varmaan kukaan heistä ei osannut arvata tanssivansa joskus ammatikseen ja kiertävänsä ympäri maailmaa loppuunmyydyiltä areenoilta toisille.

Riverdancen vuonna 1994 aloittama irlantilaisen tanssin buumi takaa nykyään yhteensä usealle sadalle tanssijalle töitä monissa maailmaa kiertävissä irlantilaisissa show’ssa. Lisäksi irlantilaisen tanssin opettajilla on kysyntää nykyään sellaisissakin maissa, missä heillä ei kymmenen vuotta sitten todellakaan ollut vientiä. Tätä tanssimuotoa haluavat oppia muutkin kuin irlantilaiset nuoret.

 

Päätanssijat
Roisin Cahalan
Orla Clarke
Susan Ginnety
Conor Hayes
Sean Kelliher
Joe Moriarty

Tanssikapteenit
Susan Ginnety
Craig Henderson

Tanssiryhmä
Liam Ayres
Caroline Boyce
Zeph Caissie
Gemma Cannon
Maeve Croke
Zara Curtis
Marty Dowds
Aisling Drennan
Niamh Eustace
Fiona Gallagher
Craig Henderson
Maria Hueston
Sabrina Long
Darren Maguire
Michael Maguire
Pamela Maher
Alana Mallon
Mary McGeogh
Ciara McGillan
Katie McGrath
Damian Murphy
Sean O’Brien
Katrina O’Leary
Damian O’Neill
Aine Rooney
Alan Scariff
Arlene Toal
Nicole Williams

 Linkkejä

 

 

     
     
     
     
     
     

Soilen Riverdance-sivut, © Soile M Lehtonen 2000-2005. Sähköpostiosoite: soilenrdsivut@netti.fi.
Näillä sivuilla ei ole mitään virallista kytkentää Riverdance-organisaation kanssa,
vaan ne ovat tarkoitettu Riverdancen ja irlantilaisen tanssin ystävien iloksi.